3x3: Ronja.

Minulla on ollut kauan aikaa tunne siitä, että haluan kehittyä. Ei sillä, että kuvissani tai kuvaamissani ihmisissä olisi ollut mitään vikaa. Halusin vain nostaa rimaa itselleni ylöspäin. Se on kai sitä oman äänensä etsimistä - näin ainakin haluan uskoa.






Boudoir on kuvauslaji, joka on erittäin haastava. Se on kaunista, se herättää tunteita, se menee lähelle ja syvälle. Se vaatii valokuvaajalta ja mallilta keskustelua ja yhteyttä, joka määrittelee hyvin pitkälti sen, minkälaisia ruutuja saadaan tallennettua. Boudoir ei ole pelkästään vähissä pukeissa olevan ihmisen kuvaamista. Se on enemmän.


Minua on aina puhutelleet kuvat, jotka kertovat omaa tarinaansa sekä tatuoinnit. Nuo ovat mestarillisia taidonnäyteitä ihmisten kädentaidoista. Yhdessä kun nämä saadaan verhottua varjojen ja valon leikin avulla täydelliseksi kokonaisuudeksi, voidaan saavuttaa puhuttelevia ja kauniita kuvia kaikista. Boudoir ei siis suoraan vaadi tatuointeja, mutta ne antavat juuri itselle sen viimeisen silauksen näihin kuviin.





Boudoir ei ole pelkästään vähissä pukeissa olevan ihmisen kuvaamista. Se on enemmän.

Ronjan kanssa saimme kuvaukset vihdoin sovittua. Hänen elämänsä muuttui todella nopeasti, kun ilkeä yskä paljastui imusolmuke- sekä imukudossyöväksi. Hän on taistellut tiensä tähän pisteeseen ja tiesin heti, kun hän otti yhteyttä, että vaikka itselläni oli kepit oman kipeän polveni takia, ei tämä ollut mitään verrattuna hänen tarinaansa ja halusin taistella läpi oman kipuni, että saamme kuvat otettua. Hän oli ja on todellinen inspiraation lähde. Olen onnellinen ja etuoikeutettu, että sain kuvata juuri nämä kuvat hänen kanssaan.


Ideana oli tehdä lowkey-boudoiria, jolloin pääasiassa valaisen yhdellä tai kahdella valolla mallin ja kuvat ovat tumman puhuvia, kuten nimestäkin voi päätellä. Meillä oli kuitenkin koko ajan ajatuksena, että teemme hieman erilaisia settejä ja halusin päästä testaamaan työkaverilta saatua Super Takumaria myös sisätiloissa ja se yhdessä X-T2:n ja FujixWeeklyn Eterna-filmisimulaatioreseptin avulla saimme mahtavan vintagelookin näihin värikuviin.





Olen onnellinen ja etuoikeutettu, että sain kuvata juuri nämä kuvat hänen kanssaan.

Lightroomissa pieniä säätöjä ja sävytyksiä ja tein nämä säännöt poiketen Lightroom CC:llä. Vanhan koiran pitää opetella uusia temppuja ja onhan se kätevää, että nyt nämä catalogit saa myös omaan puhelimeen synkattua suoraan. Classicista on vaikea päästä eroon, enkä sitä todellakaan hylkää.





Tämä myös on ensimmäinen uudesta 3x3 sarjasta, jossa haluan nostaa kuvauksien tarinan esiin ja kertoa syvemmin 9 kuvan kera näistä. Viimeisestä blogikirjoituksesta on aikaa ja pyrin parantamaan tapani. Kiitos kun luit ja hyviä kuvauksia juuri sulle! -Joni

Recent Posts

See All

Valokuvaaja

www.joniautio.fi       joni@joniautio.fi       Tel: 040 676 2880

  • Facebook Basic Black
  • Black Instagram Icon
  • Black LinkedIn Icon

Joni Autio Photography | Kokkola, Finland